2021 kesäleiri

Kesän 2020 leiri järjestetään 1.-5. kesäkuuta ja ilmoittautuminen leirille aukeaa myclubiin helmikuussa. Viikinkien jäsenistöä tiedoitetaan  sähköpostitse ilmoittautumisen avauduttua.

 

 

Leirille voivat osallistua ikäluokien 2006 - 2012 joukkueissa pelaavat lapset.

 

Leiri 1.-5. kesäkuuta
Leirin päiväohjelmaan kuuluu kaksi jääharjoitusta, kaksi oheisharjoitusta, lounas ja välipala. Toimintaa on päivittäin kello 09:00 - 16:00 välisenä aikana.

Leirin päävalmentajina toimivat Juha Lind ja Ilkka Saksa sekä maalivahtivalmentajana Kari Rantanen.


Ryhmien ohjaajina toimivat lisäksi Viikinkien kokeneet ikäkausivalmentajat. Jokaisella ryhmällä on myös oma huoltaja koko leirin ajan.

Ilmoittautuneista pelaajista muodostetaan kolme leiriryhmää, joiden jako tehdään ensisijaisesti ikäluokkien mukaan, mutta lopulliset ryhmät ilmoitetaan viimeistään leirin alkaessa.

Leiriohje

 

Ilmoittautuminen leirin alkaessa

Maanantaina 1.6. ilmoittautuminen alkaa klo 07:45. jolloin tarkistetaan maksukuitit niiden ilmoittautuneiden osalta, joiden maksutieto ei ole ehtinyt päivittyä myClub palveluun.

Toiminta-aika

Leiripäivien ohjelma alkaa klo 08:30, hallin ovet aukeavat klo 08:00.

Leiripäivät päättyvät klo 16:00 ja paikalla on ohjaajia klo 16:30 saakka.

Päiväohjelma vaihtelee ryhmittäin jäävuorojen mukaan ja ohjelmassa on monipuolista liikkumista jäähallin ympäristössä. Perjantaina loppupelien jälkeen jaetaan leiripalkinnot.

Ryhmät

Ryhmät menevät pääsääntöisesti niin että

  • 1-ryhmä (2006-2008 ikäluokkien pelaajat)
  • 2-ryhmä (2009-2010 ikäluokkien pelaajat)
  • 3-ryhmä (2011-2012 ikäluokkien pelaajat)

Jäävuorot ryhmittäin

Klo

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

9:15 -10:15

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä

10:15 -11:15

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä

 

JÄÄNAJO

11:30 -12:30

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

12:30 -13:30

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä loppupeli

 

JÄÄNAJO

13:45 -14:45

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä loppupeli

14:45 -15:45

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä loppupeli

 

Lounasajat ryhmittäin

Klo

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

11:15

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä

11:45

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä

12:45

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

*ryhmiin saattaa tulla muutoksia ilmoittautumisista johtuen.

Varustus

Mukaan normaalien lätkävarusteiden lisäksi pyyhe, hikipukuja, tarpeeksi vaihtovaatteita ja sukkia sekä säähän sopivat ulkoliikuntavarusteet, juomapullo ja sählymaila. Muiden varusteiden säilyttämistä varten mukaan erillinen reppu.

Kiekkovarusteita voi säilyttää koko leirin ajan hallilla.

Leiriläiset saavat leiriltä harjoituspaidan sekä leiri t-paidan tai vastaavan tuotteen.

 

Leirin hinta

 

Kaikki ryhmän kolme (11-12 syntyneet) ilmoittautuvat leirille kenttäpelaajana.

Kenttäpelaajille


280 € / Viikinkien pelaaja

340 € / muun seuran pelaaja

 

Maalivahdeille


180 € / Viikinkien pelaaja

240 € / muun seuran pelaaja

 

Ilmoittautumumista tehdessäsi muista valita pakollinen lisämaksu edellä olevan hinnaston mukaisesti. Varausmaksu kaikissa hintaluokissa 80€ tulee maksaa eräpäivään mennessä ja loppusumma tulee olla maksettuna kaksi viikkoa ennen leirin alkua, myclub luo koko maksulle saman eräpäivän, lisämaksun eräpäivä muutetaan varausmaksun suorituksen jälkeen. Koko maksun voi myös maksaa kerralla samalla viitenumerolla, vaikka lisämaksu olisi jäänyt valitsematta.

 

Ilmoittautuminen


Leirille ilmoittautuminen tapahtuu myClub sivuillamme.

Mikäli ilmoitettavan pelaajan vanhempi toimii joukkeessa toimihenkilönä, varmista että teet ilmoittautumisen pelaajan tunnuksella.

Mikäli olet muun kuin Viikingit jääkiekon pelaaja, tulee sinun rekisteröityä palveluun.

Ilmoittaudu leirille myClub palvelussa - Vaatii jäsentunnuksen aktivoinnin tai rekisteröitymiseen

 

Huomioitavaa:


Jos pelaaja ei saavu paikalle tai keskeyttää leirin niin suoritettuja maksuja ei palauteta pois lukien loukkaantumistapaukset tai muut lääkärintodistuksella todennettavat poissaolot.

Leiriläiset ovat vakuutettuja leirin ajan pelipassilla.

Viikingit Jääkiekko ry ei vastaa mahdollisista vahingoista mikäli osallistujalla ei ole voimassaolevaa vakuutusta.