Ruusunen ja Sandvik kirjoittivat Viikinki historiaa! Suorat valinnat Pohjola-leirille julkistettu.

11.1.2018

Vuoden 2018 Pohjola-leiri järjestetään Vierumäellä 28.2.-4.3.2018. Ruusunen ja Sandvik ovat ensimmäisten leirille valittujen 40 pelaajan listalla. Tänä vuonna Pohjola-leirille kutsutaan vuonna 2003 syntyneiden poikien parhaimmisto, yhteensä 102 pelaajaa. Pohjola-leirin päätteeksi valitaan ensimmäiset ehdokkaat kyseisen ikäluokan U-16 maajoukkueeseen. Tänään julkistettujen valintojen jälkeen leirille valitaan vielä 62 pelaajaa, loput valinnat julkistetaan Vierumäellä 26.-28. tammikuuta järjestettävän Tulevaisuuden tähdet -tapahtuman jälkeen. Tulevaisuuden tähdet tapahtuman pelaajavalinnat julkaistaan myöhemmin, mutta myös tähän tapahtumaan voimme odottaa valintoja Viikingit 2003 joukkueesta.

 

Rasmus Ruususen ja Viljam Sandvikin Pohjola-leiri valinnat ovat historian ensimmäiset niin että pelaaja edustaa leirillä Viikinkejä!

 

Vuosaaren jäähallin läheisyydessä asuva Rasmus Ruusunen on Viikkareiden kiekkokoulun kasvatti, jonka polku nuorena urheilijana on kulkenut maltilla useaa lajia harrastaen. Rasmus on tuttu näky Vuosaaren jalkapallokentillä ja ulkojäillä. Rasmus on varmasti myös yksi historian eniten aikaa Viikkareiden avoimilla iltapäivän kikkajäillä viettäneistä pelaajista.

 

Loviisalainen Viljam Sandvik on saanut kiekko-oppinsa LJK:ssa josta Viljam siirtyi täksi kaudeksi Viikinkeihin. Myös Viljamin polkua kohti Pohjola-leiriä voidaan kuvata sanalla maltti. Siirtyminen Loviisasta Vuosaareen ei välttämättä ole se ensimmäinen joka tulee mieleen kun pohditaan nuoren pelaaja matkaa kohti nuorten kilpavaihetta. Loviisasta väistämättä edessä ollut siirto uusien haasteiden pariin toi Viikinkeihin, joka on   mahdollistanut pelaamisen oman ikäluokan huipputasolla sekä kohtuullisen matkustamisen ”moottoritien päähän”, eikä matkustamista ole tarvinnut tehdä päivittäin,  vaan aikaa on jäänyt myös muille harrastuksille ja koululle.

 

Onnea valinnoista!

 

Leijonat.fi uutinen Pohjola-leiri valinnoista

http://www.leijonat.fi/maajoukkueet/pohjola/pohjola2018/item/24126-ensimmaiset-pelaajat-vuoden-2018-pohjola-leirille-valittu-tassa-40-nimea.html

 

Kirjoittanut Ilkka Saksa