U11

Tervetuloa mukaan U8 2013- (2014) syntyneiden joukkueeseen kaudella 2020-2021.

 

TIEDOTE_joukkue_13_.pdf

Joukkueen neljännen kauden toiminnassa on mukana seuran junioripäällikkö, joka osallistuu joukkueen päivittäiseen toimintaan, vastaten mm. harjoitusten ja toiminnan sisällöistä yhdessä joukkueen valmentajien kanssa. Joukkueen toiminta perustuu Viikingit jääkiekko ry:n määrittämään lastenvaiheen pelaajapolkuun. U10-ikäluokkajoukkue on tarkoitettu jääkiekosta innostuneille lapsille.

Viikingien lasten harrastetoiminnassa pyritään ikätasoiseen toimintaan ja kaiken perustana on harrastamisen hauskuus ja liikunnasta innostuminen. Harjoittelu on leikki- ja pelipainotteista ja siinä ohessa opitaan jääkiekon perustaitoja. Harjoituksissa pyritään luomaan positiivinen motivaatioilmasto oppimiselle ja harjoitellaan myös ryhmässä toimimisen vuorovaikutustaitoja.

VIIKINGIT LASTENVAIHE

Joukkueen toimintaan voivat liittyä mukaan kaikki vuonna 2013 syntyneet lapset luistelu- ja lajitaitoon katsomatta. Myös 2014 syntyneet lapset, jotka ovat jo olleet kiekkokoulussa, voivat liittyä mukaan joukkueen toimintaan  junioripäällikön ja perheen yhdessä sopimalla tavalla yhdeksi kaudeksi kerrallaan.

Joukkueen toimintaan voit liittyä mukaan milloin tahansa kauden aikana. Tervetuloa liikkumaan ja nauttimaan yhteisöllisessä, innostavassa, iloisessa ja turvallisessa ilmapiirissä!


Mikäli olet kiinnostunut toiminnastamme voit olla yhteydessä U11 joukkueen joukkueenjohtajiin.

Joukkueenjohtajat

Mikko Sohlberg / mikko.sohlberg(at)viikingit.fi / 050 3605980

Jani Somero / jani.somero(at)viikingit.fi / 040 562 5272

 

Junioripäällikkö
Tomi Lesonen
tomi.lesonen(at)viikingit.fi
040 8415729

Valmentajat:

Antti Hietaharju

Jere Turunen

Mikko Hyrkäs

Ari Hietamäki

Sami Räsänen

PDF-tiedostokiekkokoululaisen_varusteopas.pdf (102 kB)
Tärkeää tietoa