Haastattelussa Juha Lind - Tänään edessä seurahistorian ensimmäinen SM-peli
29.8.2018
Haastattelussa Juha Lind. Viikingit C aloittaa tänään SM-karsinnan ja pelaa samalla Viikinkien seurahistorian ensimmäisen SM-pelin. Iltapäivällä langan päähän haastateltavaksi saatiin odottavaisin mielin oleva C-nuorten päävalmentaja Juha Lind. Valmentaja Lind ei suurempia esittelyjä kaipaa, joten siirryimme suoraan purkamaan joukkueen tuntemuksia. Viikingit C on harjoitellut nyt kesän jälkeen yhdessä noin kuukauden päivät, mitä joukkue on tehnyt ja millainen fiilis joukkueessa on? -Fiilis niin pelaajilla kuin joukkueen johtoryhmällä on odottavainen ja tänään ollaan omalla tavallaan siinä pisteessä minkä eteen hommia on tehty. Tämä on myöskin oikeastaan hyppy tuntemattomaan, paljon uutta ja uusia pelaajia on mukana. Kun mietitään harjoittelua ja sitä mitä tähän mennessä on tehty pitää mukaan ottaa myös kesä, oheisharjoittelu on aina ollut iso osa meidän harjoittelua ja niin on myös nyt. Harjoittelussa on uutena mukaan otettu voimaharjoittelu lisäpainoilla nopeuden ja kamppailupelaamisen vahvistamiseksi. Viimeinen kuukausi ollaan joukkueen kanssa oikeastaan tutustuttu uusiin pelaajiin ja siihen millainen palapeli meillä on kasassa.
Millainen palapeli on kasassa ja millaisilla odotuksilla valmennusryhmä lähtee kauteen? -Tietyllä tapaa haastava, mukana on edelleen paljon monilajisuutta, joka tuo omat haasteensa harjoitteluun. Monilajisuus ja siitä johtuvat poissaolot tulevat varmasti näkymään joukkueen harjoituksissa ja peleissä, toisaalta se on tietoinen valinta eikä sen taakse haluta piiloutua. Esimerkiksi tämän päivän peliin valmistavissa harjoituksissa paikalla oli yhdeksän kenttäpelaajaa eikä yhtään maalivahtia, se ei kuitenkaan saa haitata, eikä haittaa, sillä jos koko kautta ajatellaan niin harjoittelun lähtökohta on edelleen yksilön kehittämisessä ja siinä voimme auttaa pelaajia, vaikka paikalla olisi ainoastaan yksi pelaaja. Monilajisuus on aina ollut yksi joukkueen kulmakivistä ja on edelleen. Jokaista peliä lähdetään kauden aikana tietysti voittamaan, vuosien varrella tästä ikäluokasta on kokonaisvaltaisesti tietysti muodostunut jonkinmoinen kuva ja siihen pohjaten tiedetään missä mennään tällä hetkellä, täytyy kuitenkin muistaa, että meidän palapelissä on paljon uusia paloja ja tänäänkin on kehissä 12 uutta pelaaja.
Tänään edessä ensimmäinen sarjapeli ja vastassa Kouvolassa Koo-Koo, millä ajatuksilla? -No jos ajatellaan tulosta niin mahdollisuudet pisteisiin on, jos vaan hoidetaan omat hommat. Täytyy tietysti muistaa, että kuten sanoin niin tuntemattoman äärellä tavallaan ollaan ja uusia pelaajia on paljon, joten mitä vaan voi tapahtua. Parastamme lähdetään tekemään joka peliin.
Mitä on ne ”omat hommat”, miltä haluat että joukkueen pelaaminen näyttää ja miten se pitäisi näkyä yksilön tekemisessä? -Joukkueena halutaan olla erittäin liikkuvia ja yritteliäitä, kuten aiempinakin kausina vaikka pelaajia onkin vaihtunut. Pelaajia ei haluta hirveästi kahlita pelitapaan, vaan niinsanotusti vaistoilla mennään, tietysti joitain asioita peruspelaamisessa on tarkasti painotettu. Jos ajatellaan pelaajaa adjektiivien kautta niin rohkea, työteliäs ja niin kun nykyään tykätään sanoa niin luomu, sitä kautta halutaan nähdä hienoja suorituksia ja oivalluksia yksilöntasolla.
Perjantaina edessä ensimmäinen kotipeli, historian ensimmäinen SM-peli Aimo mäkinen Areenalla ja kirsikkana kakun päällä vastassa Jokerit, mitä muita odotuksia kuin se että koko Itä-Helsinki on paikan päällä katsomassa? -Tottakai halutaan että ihmiset tulee katsomaan ja tässä ollaan joukkueen kanssa rakennettu eräänlaista David vastaan Goljat asetelmaa, Itä-Helsinki vastaan muut ja tässä pelissä se sitten konkretisoituu takuu varmasti, sitä odotetaan innolla. Tervetuloa katsomaan.
Puhelinhaastattelun jälkeen toimittajaa leikkivä junioripäällikkö lähti hallille kirjoittamaan juttua puhtaaksi kamera repussaan toivoen saavansa jutun tueksi kuvan valmentajasta tai bussiin astelevasta joukkueesta. Hallilla koneen avattuani totesin kuitenkin, että joukkue matkaa Kouvolaan vanhaan malliin kimppakyydeillä, ollaan siis uuden tuntemattoman äärellä vanhoin hyväksi havaituin konstein.
TSEMPPIÄ PELIIN VIIKKARIT!
Koo-Koo – Viikingit 29.8.2018 klo. 19.00
Viikingit – Jokerit 31.8.2018 klo 19.20 Aimo Mäkinen areena, ei sisäänpääsymaksua.
Haastattelijana ile |