Viikingit palkitsee kaudella 2019-2020 onnistuneita. Maxim Eliseev kauden Viikinki pelaaja.
7.4.2020
Tänä vuonna emme pääse viettämään kauden päätösjuhlaa tuttuun tapaan, mutta kauden aikana edukseen esiintyneitä emme silti ole unohtaneet. Palkintojenjako tulee tapahtumaan uuden kauden aloittavassa tapahtumassa kun yleinen tilanne sen sallii. Onnea palkituille!
Vuoden Viikinki pelaaja - Maxim Eliseev JoVi C2 joukkueen kapteeni valittiin Pohjola-leirin päätteeksi ensimmäiseen U16 maajoukkueen testileiritykseen. Viikingeissä kiekkokoulusta lähtien ollut Maxim on omalla esimerkillisellä asenteellaan ja periksiantamattomuudellaan ollut joukkueensa kantavia voimia vuodesta toiseen. Viidettä kertaa jaettava palkinto menee yhtä monetta kertaa pelaajalle, jonka harjoittelu ja opiskelu toteutetaan yhteistyössä Viikinkien, Puistopolun peruskoulun ja URHEA:n kanssa.
Vuoden Viikinki maalivahti - Akseli Tirronen Viikingit B Mestis joukkueen maalivahti Akseli Tirronen otti kauden aikana isoja askeleita eteenpäin urheilijana ja jääkiekkoilijana. Akselin sitoutunut asenne ja motivaatio nosti hänet joukkueensa tukipilariksi. Maalivahti oli tärkeässä roolissa joukkueen pelatessa tiensä karsintasarjasta kovatasoiseen Mestikseen.
Vuoden Viikinki joukkue - Viikingit C2 White Viikingit C2 White pelasi menestyksekkään ja hienon kauden omassa AA ylemmässä sarjassaan. Joukkue esitti pitkin kautta vahvoja esityksiä, jotka veivät lopulta joukkueen tulevaksi kaudeksi U16 Mestis karsintasarjaan.:
Vuoden valmentaja – Markku Aalto Markku toimi kuluneella kaudella Viikinkien D ikäkausivastaavana vastaten 06 ja 07 syntyneiden joukkueista. Markun suunnitelmallinen ja tarkkaan harkittu tekeminen sekä rauhallinen mutta jämäkkä johtaminen loi joukkueisiin hyvän pohjan pelaajien kehittymiselle ja joukkueiden menestymiselle.
Vuoden Viikinki tsempparit Viikinki tsemppari on oman peliryhmänsä esimerkillinen pelaaja ja taistelija, joka tekee aina jäälle astuessaan parhaansa ja auttaa omalla tekemisellään pelikavereitaan ja joukkuettaan menestymään. F2 – Kalle Heinonen, Noel Eskelinen F1 – Sisu Ahonen, Manu Karinen, Viljo Haapanen E2 – Arttu Koskimäki, Daniel Imani, Roni Hiltunen E1 – Aaron Sahlberg, Rasmus Turunen, Aaron Julenius D2 – Kasper Ruosteenoja, Tiko Nevalainen, Veikko Lehtinen D1 – Akusti Maula, Daniel Do C2 – Daniel Henrikson, Oskari Heimo, Niclas Willström C – Ahti Räntilä B2 – Eetu Jyrkiäinen B ak – Henri Perkiö B – Iiro Hintikka
Kunnioita Peliä pelaaja SJL eteläinen alue haluaa palkita Kunnioita Peliä - arvoisia lapsia sekä valmentajia myös tänä vuonna. Kunnioita Peliä palkinto jaetaan yhden pelaajalle jokaisesta F2-D1 peliryhmästä. F2 – Iivari ala-Kivimäki, Veikko Pukki F1 – Jaakko Nikula, Tomas Yacilla, Niko Kuutti E2 – Aapo Karisalo, Mirabella Söderlund, Aaroni Granholm E1 – Eero Kopra, Ilmari Louhe, Erik Nygård D2 – Saku Liukkonen, Emil Tollander, Elias Das Bhowmik D1 – Eino Rauma, Ilmari Laakso
|