TIEDOTE VIIKINKIEN AIKUISTEN SEKÄ A-C2-NUORTEN JOUKKUEISTA SEKÄ JOUKKUEIDEN VALMENTAJISTA KAUDELLA 2016-2017 JA OHJEET JOUKKUEISIIN LIITTYMISEKSI

6.4.2016

Seurassa kaudella 2015-2016 pelanneilla pelaajilla on oikeus osallistua huhtikuun ajan yhden ikäluokan harjoituksiin kuluvan kauden kausimaksulla. Avointen jäiden aikataulun voi tiedustella kunkin joukkueen joukkueenjohtajalta. Jäille myös ilmoittaudutaan joukkueenjohtajalle.

Seuran ulkopuoliset pelaajat voivat käydä kokeilemassa kerran oman ikäluokkansa jäillä. Mikäli pelaaja haluaa jatkaa joukkueen harjoituksissa, hänen tulee vahvistaa osallistumisensa kirjallisesti (esim. sähköposti) ja maksaa joukkueenjohtajan ilmoittamalla tavalla 40 euron harjoitusmaksu. Tällä maksulla pelaaja voi osallistua joukkueen toimintaan huhtikuun loppuun saakka. Maksua ei palauteta, mikäli pelaaja päättää olla jatkamatta Viikinkien harjoituksissa.

HUOM! Otamme uusia pelaajia mielellämme harjoituksiimme. Jos kuitenkin haet vain ilmaista lisäjäätä ja sinulla ei ole oikeaa tarkoitusta liittyä seuraamme, niin pyydämme ettet haaskaa omaa etkä meidän aikaamme turhaan.


VIIKINGIT EDUSTUS

Viikinkien edustusjoukkue pelaa II-divisioonassa. Joukkueeseen mahtuu uusia pelaajia. Avoimet jäät pidetään huhtikuussa. Yhteydenotot voi tehdä joko joukkueenjohtajaan tai vastuuvalmentajaan.

Joukkueenjohtaja: Timo Backman, 050-552 5666, timo.backman@viikingit.fi
Vastuuvalmentaja, seuran päävalmentaja: Mika Strömberg, 040-682 3323


VIIKINGIT AKATEMIA

Viikinkien Akatemia-joukkue pelaa III-divisioonassa. Akatemiajoukkueen tarkoituksena on tarjota mm. vanhemmille nuorten joukkueiden pelaajille mahdollisuus pelata aikuisten pelejä. Akatemia-joukkue on myös osa polkua seuran edustusjoukkueeseen. Joukkueeseen mahtuu uusia pelaajia. Avoimet jäät pidetään huhtikuussa. Yhteydenotot voi tehdä joko edustusjoukkueen joukkueenjohtajaan tai vastuuvalmentajaan.

Joukkueenjohtaja: Timo Backman, 050-552 5666, timo.backman@viikingit.fi
Vastuuvalmentaja: Mikko ”Laxa” Laaksonen, mikko81laaksonen@gmail.com ja 
seuran päävalmentaja Mika Strömberg, mika.stromberg@viikingit.fi


VIIKINKIEN MUUT AIKUISJOUKKUEET

Viikinkien muut aikuisjoukkueet pelaavat Stadiliigassa ja harrastepelitapahtumissa. Mahdollisuus on myös osallistua nk. ”höntsälätkään” vain treenaamalla. Yhteydenotot voi tehdä suoraan joukkueiden vastuuhenkilöihin. Yhteystiedot löydät ”joukkueet”-sivuilta.


A-C –NUORTEN JOUKKUEET

VIIKINGIT KILPAJOUKKUEET. KILPAILULLINEN VAIHTOEHTO A-C-IKÄLUOKISSA NIILLE PELAAJILLE, JOTKA HALUAVAT MITATA RAJOJAAN

Viikingit -joukkueiden tavoitteena on lunastaa ikäluokan ylin mahdollinen sarjapaikka, mihin joukkueella on kulloinkin urheilullisesti mahdollisuus päästä. Jokaisella joukkueella on nimettynä vähintään kaksi kokenutta valmentajaa, maalivahtivalmentaja, 1-2 huoltajaa ja joukkueenjohtaja sekä muut joukkueen toimihenkilöt. Seura nimeää joukkueen valmentajat. Muut toimihenkilöt valitaan vanhempien keskuudesta. Joukkueet harjoittelevat ja pelaavat pelinsä Vuosaaressa Aimo Mäkinen Areenan loistavissa olosuhteissa. Joukkueilla on käytössään seuran oma Devils Gym –punttisali, hallin sisäharjoittelutila ja seuran ylläpitämät oheisharjoittelupaikat sekä omat varustekuivauskopit.


Viikingit nuoret ( A )

Ikäluokat 98, 97, 96 ( ja 95 = neljä pelaajaa saa pelata kokoonpanossa)

Joukkue osallistuu nuorten Suomisarjakarsintaan. Pitkän tähtäimen tavoitteena on korkeampi sarjapaikka.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja (97, 96 ja 95 –synt.): Tero Tikka 0400-563 828 (yhteydenotot klo 16 jälkeen), tero.tikka@gmail.com
Joukkueenjohtaja (98 –synt. ja nuoremmat): Turkka Tervomaa, turkka.tervomaa@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Olli Huhtala (vastuuvalmentaja) ja Ossi Rantala (valmentaja)

Viikingit B

Joukkueen tavoitteena on varmistaa sarjapaikka Suomisarjassa karsintojen kautta. 

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Tuija Saastamoinen, 050-595 5840, jojo00@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Jyri Syrjänen (vastuuvalmentaja), Aleksi Rotko (valmentaja) ja Ari ”Huru” Knuutila (valmentaja).

Viikingit B2

Joukkueen tavoitteena on varmistaa sarjapaikka B2-Mestiksessä karsintojen kautta.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Kai Järvikare, 040-512 2255, kai.jarvikare@gmail.com 
Joukkueen valmentajat: Ensti Kentala (vastuuvalmentaja) 050-551 2225 ja Timo ”Kärtsä” Karjalainen

Viikingit C

Joukkueen tavoitteena on varmistaa sarjapaikka C-Mestiksessä karsintojen kautta.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Mika Ahonen, O4O-555 O6O8 , jojo01@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Kim Dannholm (vastuuvalmentaja) 050-410 2486 ja Pete Markovaara

Viikingit C2

Joukkueen osallistuu C2 AAA -alkusarjaan ja tavoitteena on varmistaa sarjapaikka kyseisessä sarjassa.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Harri Linden, 045-863 5133, jojo02@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Stamatis ”Stama” Detsis (vastuuvalmentaja) detsis.stamatis@gmail.com , Riku Rantalainen (valmentaja), Jarmo Bauer (valmentaja) ja Eero Kuutamo (valmentaja)


VIIKINGIT A-C2-NUORTEN AKATEMIAJOUKKUEET NIILLE PELAAJILLE, JOTKA HALUAVAT HARRASTAA JÄÄKIEKKOA HYVISSÄ OLOSUHTEISSA  

Viikingit A-C –nuorten akatemiajoukkueissa on tavoitteena tarjota pelaajille mukava, mutta samalla sopivan kilpailullinen harrastus Aimo Mäkinen Areenan loistavissa olosuhteissa. Jokaisella A-C –ikäluokan Viikingit akatemiajoukkueella on nimettynä vähintään yksi kokenut valmentaja sekä apuvalmentaja, maalivahtivalmentaja, 1-2 huoltajaa ja joukkueenjohtaja sekä muut joukkueen toimihenkilöt. Seura nimeää joukkueen valmentajat. Muut toimihenkilöt valitaan vanhempien keskuudesta. Joukkueilla on käytössään omat varustekuivauskopit.

Viikingit (A-) nuoret AKATEMIA

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja (97, 96 ja 95 –syntyneet pelaajat): Tero Tikka 0400-563 828 (yhteydenotot kello 16:00 jälkeen), tero.tikka@gmail.com
Joukkueenjohtaja (98 –syntyneet ja nuoremmat pelaajat: Turkka Tervomaa, turkka.tervomaa@viikingit.fi
Valmentajat: Joukkueen valmentajien tiedot informoidaan myöhemmin joukkueen Internet-sivuilla.


Viikingit C AKATEMIA

Joukkue ilmoitetaan C-nuorten Suomisarjan karsintaan.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Mika Ahonen, O4O-555 O6O8, jojo01@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Kim Dannholm (vastuuvalmentaja) 050-410 2486 ja Pete Markovaara


Viikingit C2 AKATEMIA

Joukkueen osallistuu C2 AA -alkusarjaan ja tavoitteena on varmistaa jatkosarjapaikka kyseisessä sarjassa.

Avoimet jäät alkavat viikolla 14. Lisätietoa:

Joukkueenjohtaja: Harri Linden, 045-863 5133  , jojo02@viikingit.fi
Joukkueen valmentajat: Stamatis ”Stama” Detsis (vastuuvalmentaja) detsis.stamatis@gmail.com , Riku Rantalainen (valmentaja), Jarmo Bauer (valmentaja) ja Eero Kuutamo (valmentaja)